Varusteluvaihe

Olin myös telakan edustusveneen kuski. Sitä hommaa tein tietenkin oman työni ohella, eli silloin kun joku pomo oli menossa jonnekin. Sepä olikin mielenkiintoinen sivuhomma. Sai ainakin tavata sellaisia ihmisiä joita muuten ei tapaa.

Oli miten oli. Siinä hommassa tutustuin edellä mainittuun Saarikankaaseen, joka oli tuohon aikaan telakanjohtaja.

Laiva pukeilla
Tässä kuvassa alus on jo saatu sisälle halliin keväällä -90. Ilman siltanostureita moni homma olisi ollut paljon vaikeampaa. Esim jouluaattona -89 kun en keksinyt muuta tekemistä niin menin "projektille" ja nostelin nosturilla 24 tonnia painolastiharkkoja a40 kg 600 kpl pois laivan pohjalta hiekkapuhallusta ja maalausta varten.

Peräsin ja potkuriakseli on otettu pois. Köli noin 2 m korkeudessa.

Koska hänkin oli kiinnostunut noista ”pörisiöistä” oman työnsä ohella, niin tein aina tiliä hänelle siitä laivastani. Kerran hän taas tapansa mukaan kysyi että ”mites sun venees jaksaa?” Aina näin kysyessään vastasin että mitä, ei kuulu mitään. No, siinä meni pari vuotta ennekuin hän oppi sanomaan sitä laivaksi. Tosin kerran hän kysyi että mikäs ero sitten on veneellä ja laivalla. Täytyi oikein lukea kirjoja jossa määritellään tällainen ero. Tosin olin jo käynyt Saimaalla kanavaa pitkin ja tiesin mikä ero noilla kahdella on ainakin Neukkujen mielestä. Heidän määritelmänsä mukaan jos alus on yli 25 m pitkä niin silloin se on laiva ja luotsataan erikseen ja se maksaa moninkertaisesti verrattuna alle tuon mitan.

Britannialainen versio kuuluu että: “Ship can carry boats but boats cannot carry ships”. Tämäkään ei ole mikään määritelmä vaan joku letkautu. Myöskään Lloyd's Register Of Shiping ei määrittele sitä.

Mitään yksiselitteistä määritelmää en ole löytänyt mistään lukituslaitoksen tms. kirjasta.

Taas kerran kun hän tiedusteli väliaikatietoja siitä ”veneestä” niin kerroin hänelle että ei meinaa tulla työteosta mitään kun se paatti pomppii tuolla syysmyrskyssä. Hänpä yllättäin sanoi että laita se ”veneesi” tuonne halliin, se kun sattui olemaan tyhjillään. Enpä olisi moista asiaa uskaltanut edes kysyä.

Niinpä järjestin nosturikuskit ja lohkonkuljetuslavetin sekä muut asiaan liittyvät henkilöt laivan kuskaamiseksi sinne halliin. Laiva siis on 27 m pitkä ja painaa noin 120 000 kg eli sen siirtelyä pitää vähän funtsia.

Tässä kuvassa laiva on ollut hallissa jonkin aikaa ja ohjaamon etuseinä on otettu pois ja uusi on valmisteilla. Koska vanhat ikkunat olivat asianmukaiset eli karkaistua lasia olevat pyöreäkulmaiset niin päätin laittaa ne takaisin uuteen rakenteeseen.

©2010 Ms My Dream - suntuubi.com